Jane Austenin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo (Pride and Prejudice, 1813) on kertomus englantilaisesta porvariperheestä, Benneteistä. Siihen aikaan naisen suurin toive oli päästä hyviin ja rikkaisiin naimisiin, ja kirja kertookin Bennetin perheen viiden tytön rakkauselämästä ja avioliittopyrkimyksistä. Ylpeys ja Ennakkoluulo on klassikoksi muodostunut romantiikan ajan teos, ja sitä pidetään yhtenä maailman parhaista kirjoista.
Keskeisintä kirjassa on Elizabeth Bennetin ja herra Darcyn rakkaustarina. He tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa Elizabethin kotikylässä, Merrytonissa, järjestetyissä tanssiaisissa. Siellä Darcy loukkaa Elizabethiä olemalla ylimielinen ja esittämällä loukkaavia mielipiteitä tästä. Myöhemmin Darcy kuitenkin huomaa pitävänsä hänestä, samalla kun Elizabethin vastenmieliset tunteet kohtaan Darcya vain kasvavat. Tästä alkaa monimutkainen rakkaustarina, jossa molempien tunteet heittelevät laidasta laitaan. Elizabeth ei kuitenkaan ole sisaruksista ainoa, jonka rakkaudesta kirjassa kerrotaan. Myös Janen ja Lydian rakkauksista kerrotaan ja varsikin siitä, miten heidän rakkauselämänsä vaikuttavat Elizabethin ja Darcyn tarinaan.
Useitta minuutteja kestäneen äänettömyyden jälkeen Darcy lähestyi häntä kiihtyneen näköisenä ja alkoi puhua: ”Turhaan olen koettanut taistella vastaan. Siitä ei tule mitään. En kykene tukahduttamaan tunteitani. Teidän täytyy sallia minun sanoa teille, miten suuresti ihailen ja rakastan teitä.”
Elizabethin hämmästys oli sanoinkuvaamaton. Hän tuijotti, punastui sitten, näytti epäröivän eikä kyennyt sanomaan mitään. — Syvälle juurtuneesta vastenmielisyydestä huolimatta hän ei voinut olla tajuamatta, kuinka suuri kohteliaisuus sellaisen miehen rakkaus oli, ja vaikka hän koko ajan tiesi, mitä vastaisi, hän oli aluksi pahoillaan ajatellessaan tuskaa, jota hänen täytyi tuottaa kosijalleen.
Ylpeydessä ja ennakkoluulossa päähenkilöiden pään sisäiset tarinat, ajatuksen ja tunteet ovat kaikki kaikessa. Kaikkitietävä kertoja kertoo usein henkilöiden pohdiskeluja ja tietää heistä heidän itsensä tiedostamattomia ajatuksia ja tunteita. Myös henkilöiden toimintaa, syitä ja seurauksia pohdiskellaan ja analysoidaan hyvin tarkasti.
Tuon ajan aatteita ja tapoja näkyy kirjassa paljon. Lukiessa monet nykyajasta poikkeavat asiat, kuten 1800-luvun eri säädyt, säätyjä edustavien ihmisten väliset erot ja aivan tavalliset käyttäytymissäännöt.
Elizabeth koetti kovasti saada herra Collinsin luopumaan suunnitelmastaan puhua herra Darcyn kanssa ja vakuutti hänelle, että herra Darcy tulisi pitämään puhuttelua ilman muodollista esittelyä pikemminkin tapojen puutteena kuin kohteliaisuutena, ettei minkäänlainen huomaavaisuus ollut tarpeen kummaltakaan puolelta ja jos olisikin, olisi herra Darcyn tehtävä aloite, koska hän oli arvoltaan ylempi.
Ylpeys ja ennakkoluulo on täydellinen kirjan nimeksi. Helposti voisi ajatella, että kirjan nimi juontaa siitä, että Elizabeth edustaa toista ominaisuutta, eli ylpeyttä ja herra Darcy toista, eli ennakkoluuloa, mutta näin ei kuitenkaan ole. Molemmat ominaisuudet näkyvät koko kirjan läpi lähes kaikissa teoissa ja niiden seurauksissa kaikkien henkilöiden, mutta varsinkin kahden päähenkilön kohdalla. On mielenkiintoista, miten noin pienet ensivaikutelmana nähdyt ominaisuudet voivat vaikuttaa niin paljon kahden ihmisen väliseen suhteeseen, ja miten paljon täytyy tehdä, että niiden aiheuttamat vahingot saadaan korjatuiksi.
”— Sinun täytyy oppi minun elämänviisauttani. Ajattele mennyttä vain sikäli, kuin sen muisteleminen tuottaa iloa”, Elizabeth sanoi Darcylle.
”Minä en voi uskoa, että sinulla on sellaista elämänviisautta. Sinun muistojesi täytyy olla niin vailla itsesyytöksiä, että niiden herättämä tyytyväisyys ei ole elämänviisautta, vaan jotakin paljon parempaa, kokemattomuutta. Mutta minun kohdallani asia ei ole niin. Tuskallisia muistoja nousee pakostakin esiin, ja niitä ei voi eikä pitäisikään karkottaa.”
Ylpeys ja ennakkoluulo ei kerro pelkästään onnellisesti päättyvää rakkaustarinaa. Kirja on hyvin monitasoinen, ensimmäisellä tasolla tavallista monimutkikkaampi, syvällinen rakkaustarina, toisella englantilaisen 1800-luvun yhteiskunnan luomat paineet säätyineen ja avioliittotoiveineen ja kolmannella tasolla niin tarkat ja yksityiskohtaiset havainnot ja pohdiskelmat ihmisten luonteista, ajatuksista ja teoista, että psykologikin olisi ylpeä.
Kirja saa lukijan pohtimaan nykyajan ja 1800-luvun eroja monessa suhteessa. Toisaalta on onnellinen, että on syntynyt tähän aikaan, mutta pieni ääni takaraivossa silti ihailee tuota aikaa, sen elämänrytmiä ja tapoja.
Mielenkiintoinen juoni ja Austenin kaunis kieli takaavat sen, että lukija jää koukkuun kirjaan heti ensi sivuilla. Mielestäni siis maailmanlaajuisen klassikon maine on täysin ansaittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti