Voiko kirja koskettaa ja laittaa miettimään? No, niin se ainakin teki. Luettuani Khaled Hosseinin teoksen nimeltä Leijapoika (eng. The Kite Runner), olin samaa mieltä kirjan kuvauksen kanssa: "Koskettavia kuvauksia Afganistanin lähihistoriasta". Kirjan kulku ei ollut vain perusmietittävää kauraa, vaan useammat kohtaukset pistivät kyllä miettimään.
Leijapoika kertoo Afganistanista vuodesta 1975, ihan 2000-luvulle asti. Vaikka kirja on pitkälti draamaa, mahtuu siihen mukaan myös jännittäviäkin, adrenaliinin virtaamaan saavia kohtauksia. Kirjan päähenkilönä on Amir, joka asuu varakkaan isänsä kanssa. Heidän palvelijansa ovat hazaareja ja Amirin ikätoveri, Hassan on hänen hyvä ystävä palvelijana olemisen lisäksi. Kirja kertoo ystävyydestä, itsensä uhraamista toiselle ja siitä kuinka elämä olisi ollut toisenlaista, jos asioita olisi tehnyt toisin.
Kaikki odottavat Kabulissa järjestettävää jokavuotista leijakisaa. Hassan on saanut syntymäpäivälahjaksi leijan, jota pojat ovat yhdessä rakennelleet kisoja varten. Kun turnauspäivä vihdoin tulee, he pärjäävät niissä hyvin. Kaikki näyttää hyvältä, kunnes Amirin pitää tehdä päätös, joka saattaa vaikuttaa hänen loppuelämäänsä.
Sinun vuoksesi vaikka tuhat kertaa!
Kirja on muistelua, lukuunottamatta alkua ja loppua. Välillä sen unohtaakin, mutta se palaa taas mieliin, kun se näkyy jollakin tavalla.
Tykkäsin teoksesta. Kieli oli minusta hyvää, helppolukusta ja hienoa. Kirja oli kiinnostava alusta loppuun kaikilla osa-alueilla. Opin jopa farsia! Suosittelen kirjaa lähes kaikille, varsinkin niille joita Afganistanin tilanne kiinnostaa tällä hetkellä.
Kesäaikaan Kabulissa satoi hyvin harvoin. Sininen taivas kaartui korkeana ja kaukaisena ja aurinko oli kuin niskaa korventava poltinrauta. Purot, joiden rannalla Hassan ja minä heittelimme voileipiä pitkin kevättä, kuihtuivat rutikuiviksi, ja ohi päristelevät riksat nostattivat pölypilviä.
Tashakkur
Ali M , jossain Sar-E-Lavolan kukkuloilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti